Kaikenlaista taas

Toivuttuani parin viikon kesälomasta ja Vancouverin olympialaisista ajattelin taas vähän blogata. Ulkojäillä on tullut käytyä pariin kertaan ja onhan tuossa pari sarjapeliäkin pelattu. Ei mitään ihmeellisempää kuitenkaan. Olympialaisista jäi ihan hyvä maku. Kiekkofinaali oli huikea trilleri ja siellä pelasi kyllä ehdottomasti turnauksen kaksi parasta joukkuetta. Suomen sijoitus oli täysin ansaittu ja oikeudenmukainen. Olis tullu pikkasen kovaa kyytiä kummalta tahansa finaalivastustajalta finaalissa… Vai joko USA -ottelun ensimmäinen erä on unohdettu?

HeSa – Sonera    7 – 9

0+1 (0 pim)

Ottelu keskellä päivää (klo 12:30) hiihtolomaviikolla… Olis voinu kuvitella tän olevan Soneralle haastava aika saada pelaajia. Mutta vielä haastavampi tämä Hesarin oma kotivuoro oli heille itselleen. Saivat viisi (5) ukkoa jäälle + maalivahdin. Ja vielä mitä – Pyörittivät meitä ajoittain aika väkevinkin ottein. Oltiin siinä 30sec pelin jälkeen jo 0-2 johdossa, ja porskuteltiin jossain vaiheessa jo jossain 1-6 lukemissa, kunnes Hesari aloitti kyttäystaktiikkansa. Loistavasti taktikoineet Hesaroidit pääsivät jo hengittämään niskaan lopussa, mutta saimme kuitenkin käännettyä pelin eduksemme.

Ottelusta on lisäksi mainittava erinomainen tuomarointi, joka ei tietysti voisi jääkiekkoleijonaksikin aateloidulta Karl-Gustav Kaislalta muuten sujuakaan. Olisipa kaikissa otteluissa näin laadukasta tuomarointia.

Sonera – HC Raja    5 – 4

Toimitsijavuoro

Rutiinivoitolla ennakoidusta perusväännöstä kehkeytyikin melkoinen trilleri kun Rajamiehet innostuivat tekemään maaleja ihan tosissaan. Sonera sai jo toisessa peräkkäisessä ottelussa taululle tiukat lukemat, vaikka pelin alkuasetelmat kertoivat aivan jotain muuta. Itse olin toimitsijana eikä pelissä ollut oikeastaan mitään poikkeuksellista. Tuomarikaksikkokin hoiti hommansa rutiinilla joten tästä ei sen enempiä.

Stadi HC – Kilu    7 – 4

1+1 (0 pim)

Stadi HC:n tärkein ottelu playoff-paikkaa ajatellen oli käsillä. Saimme meikäläisen avausmaalilla loistavan alun otteluun. Pääsin vasemmasta laidasta läpi ja oikeaan ylänurkkaan suunnattu laukaus meni niin itseni – kuin vastustajan maalivahdinkin yllätykseksi längistä sisään. Jäätä pitkin ja kovaa. En edes tiennyt että osaan vetää noin kovaa jäätä pitkin. Näin tällä kertaa. Ottelussa oli myöhemmin parikin paikkaa lisää. Niistä ei kiekko kuitenkaan maalivahtia ohittanut vaikka voimaakin oli kohtuudella takana. Yhdestä läpiajostakin pääsin vielä yrittämään mutta tällä kertaa veskarilla oli maila länkiensä suojana, eikä sieltä ollut asiaa.

Ottelu oli Stadi HC:n hallussa alusta alkaen. Hyvällä fiiliksellä ja reippaalla otteella pelaten pysyimme pelin herroina alusta loppuun asti, vaikka päin persettä viheltänyt erotuomarikaksikko kovasti yritti koko peliä myrkyttää. Käsittämättömän huonoja tuomioita, viheltämättömiä paitsioita ja näkymättömiä korkeita mailoja. Itselläkin meni visiiri uusiksi kun vastustajan maila piirsi siihen keskelle näkökenttää

Playoffeihin ollaan siis kovaa vauhtia menossa. Ne pelit ovat tässä taulukossa. Mielenkiintoiseksi menee, sillä Stadi HC ja Sonera lähestyvät molemmat kohti terävintä kärkeä ja saattavat kohdata välierävaiheessa. Sinne on kyllä vielä molemmilla joukkueilla pitkä matka, mutta ainahan siellä jotkut pelaavat – Miksei tällä kaudella Stadi HC ja/tai Sonera? Mielestäni molemmilla on ihan hyvät mahdollisuudet tuonne. Stadi HC:n viime kausi jäi vähän lyhyeksi kun jäimme playoffien ulkopuolelle, mutta Soneran kanssa mentiin tuonne kovimpaan pronssiotteluun saakka. Silloin Toshiba tuli ja vei tuon ottelun.

Ilmoitin tuossa Jatkoaika HC:n mukaan Hawaijiturnaukseen joka järjestetään toukokuun loppupuolella Vierumäellä. Lisäksi toukokuun alussa on harrastekiekon päätösturnaus, johon Stadi HC osallistuu. Kesäturnaukset ovat aina mukavia.

Laitoin uusia chilejä itämään eilen. Kymmenkunta uutta lajiketta pitäisi saada taimiksi ja siitä sitten aeron kautta vesiviljelyyn. Tällä hetkellä aerossa on aika komeita taimia, joita pitäisi alkaa jotenkin fiksusti sijoittamaan edelleen. Täytyy priorisoida noita jotenkin, että saan vesiviljelyyn varmasti kaikille riittävästi tilaa mutta kuitenkin kaikki lajikkeet vielä jotenkin kasvamaan. Eiköhän jotkut päädy ruukkuihinkin.

Lisäksi olen ollut jo 5 kuukautta ilman tippaakaan alkoholia. Madness.

1 Response to “Kaikenlaista taas”


  1. 1Streider

    Sun täytyy ny selvästi opetella ampumaan alas, niin tulee hienoja kihauksia yläpesään!

Comments are currently closed.