Tiistai-aamun trilleri

Sonera – PoKi    6 – 7

0+1 (2 pim)

Kytät on poliiseja edelleen. Tällä kertaa olivat jättäneet kaikkein terävimmät syömähampaat kotiin. Poliiseilta puuttu riveistään pari vakiokokoonpanon tähteä, ja peli muodostuikin melko tiukaksi. Alussa mentiin pitkään 2-2 tasatilanteessa. Jossain vaiheessa poliisit karkasivat jo 2-5 lukemiin, mutta sitkeästi tultiin rinnalle. Siitä sitten vuorotellen vielä tehtiin ja meidän tasoittava jäi yliajalle.

Itsellä aika terävä jalka. Ihan hyvää kondista saanut nyt pidettyä yllä kun on tasaisesti parin päivän välein aktiviteettia. Tänäänkin lepopäivä, mutta huomenaamulla pitäisi olla PWC-KKK -matsissa auttamassa Kukonlaulun jätkiä treenipelissä. Muuten en välttämättä olis jaksanut, mutta kun peli on Nordiksen Areenalla niin kyllähän siellä pitää kerran vuodessa käydä. Viime vuonnahan olin siellä Soneran kanssa vääntämässä Tryggvestaa vastaan treenimatsissa.

Ei kummempia tällä kertaa siis. Pari päivää vielä töitä ja sitten pariksi viikoksi Vancouver -lomalle. Jatkoaika Winter Classic lähestyy kovasti, ja onpa tässä tullut sovittua jo asioita kesän Hawaijiturnauksenkin osalta. Hyvältä näyttää.