Joulurauha päättyy, blogaaminen jatkuu

Hahhah, sainpas tästä Nuutinpäivästä hienon tekosyyn sille miksi blogi on ollu pari viikkoa hiljaa. No kato mä oon ollu hartaana, raittiina, vanhurskaana ihmisenä vielä ihan joulutunnelmissa. Niivvarmaajoo, itseasiassa olin töissä joulunpyhät, ja kun tässä on kohta kolme kuukautta ollut ilman tippaakaan alkoholia niin urheilukin on maistunut.

Mainittavimmat tapahtumat tässä parin viime viikon aikana on varmaan aamusarjan pörähtäminen käyntiin. Soneran kanssa ollaan jo pari matsia ehditty vetämään, vaihtelevin tuloksin. Palaan niihin vielä erikseen.

Ulkojäillä on tullut käytyä muutamassakin paikassa. Koivikossa Keravan Saviolla, Hiekkaharjussa, Tikkurilassa ja Leppävaarassakin. Helvetin hyvät kelit ollu sen suhteen kyllä. Mutta alkaa olla taas tuota jäätä tarjolla ihan näiden edustusjoukkueidenkin puolesta sen verran, että ulkojäät on sitten vaan bonuksia, jos ehtii.

Itseasiassa, aamujäät on nyt ollut siihen malliin pahasti, että en ole päässyt käymään KKK:n aamujäillä lainkaan, vaikkakin niistä vähintään kuntopohjan kannalta olisi kehittävä vaikutus. Taitoa ei enää hirveemmin voi kehitellä, mutta parhaiten on asioita tarttunut kyllä matkaan Reebokin aamujäiltä, jossa olen nyt käynyt joka viikko, ja varmaan tulen käymään kauden loppuun asti.

Stadi HC päätyi sitten syksyn esitysten perusteella ylimpään jatkosarjaan. Joukkueeseen tuli vielä yksi vahvistus, kun Jatkoaika HC:n riveissäkin esiintynyt “JMA” päätti liittyä mukaan. Tein hänelle tarjouksen josta hän ei voinut kieltäytyä. Näitä etuja ei saa muualta.

Chilit ovat lähteneet itämään kivasti. Viikonloppuna haen Lahdesta uuden kasvatuslaatikon, hyvissä ajoin. Ennen sen käyttöönottoa pitää rakentaa välikasvatusta varten pari aeroa. Ensi viikolla voisi hakea tarvikkeet noihin, ja samalla katsoa muutenkin kaikki tarvikkeet valmiiksi kasvatuskautta varten. Sähkölasku veti sellaisella märällä sukalla naamaan että täytyy hyödyntää kyllä ensi kesänä luonnonvaloa niin paljon kuin mahdollista. Jos sitä uskaltaisi sijoittaa toisen EBB:n parvekkeelle ja toisen olohuoneen valoikkunalle…

Sonera – Lemminkäinen    11 – 2

1+2 0 pim

Njoo, tässä oli kaikki kohdallaan. Meillä oli lähes paras mahdollinen miehitys, hyvä pelirytmi, asenne ja tahtotila kohdallaan. Tulos on sitten tuon mukaista. Pääsin itsekin maalin makuun heti vuoden ensimmäisessä sarjapelissä. Siitä b-pisteiden välistä sellainen puolihuolimaton längeistä sisään. Tärkeämpi maali minulle kuin joukkueelle. Tulihan kuitenkin laiteltua.

PoKi – Sonera    ~10 -  ~5

0+0 (2 pim)

Ok. En nyt muista lopputulosta eikä sitä ole vielä tulospalvelussakaan, mutta; Hävittiin. Paremmalle. No questions asked and no doubt about that. Ei siinä mitään. MUTTA… Kommentoikaa nyt te joka harrastekiekkoa itsekin harrastatte ja pelaatte ja seuraatte että kuuluuko tämmöiset kaverit HARRASTEsarjaan pelaamaan, ja vielä samaan joukkueeseen…

http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=38650
http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=22018
http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=42325

Eikä tuo viimeisenä mainittu edes todellakaan ole poliisi. Korkeintaan heidän asiakas. Tämä nyt on sikäli sivuseikka että 90% “firmajengeistä” on muutenkin vitullisia muukalaislegioonia ja täynnä “kaikkia muita”. Listalla ensimmäisenä mainittu on muuten samoissa joukkueissa pyörinyt eräiden Anssi Salmelan ja Petri Kontiolan kansssa.

Hesarin jätkät kertoivat tuosta diiva-Putkoesesta miten se oli  pompotellut kiekkoa lavalla ja luistellut ympäri kenttää. Tänäänkin aloituksessa pyysi tuomarilta ettei aloittaisi vielä, koska hänen täytyi röyhtäistä. Onneksi en lähtenyt suotta mihinkään yliyönteihin. Voisi olla Stadi HC:n hommat vaarassa myöskin. Eikä oo välttämättä joukkueenjohtajan käytöstä sellainen. Vaikka kuinka kiukuttais. Meillä alkoi muillakin vähän hattu lämmetä tuon pellen kanssa mutta ei sen enempiä tällä kertaa. Jollain joukkueella ei välttämättä kasetti kestä ja voi sattua diivaa leukaan. Ei siinä paljon kiinnosta vaikka vastustajat olisivat poliiseja, hui. Joku voisi pestata riveihinsä jonkun mutantin repimään tuolta paskaläjältä pään irti. Tarjoaisin lounaan ilomielin.

Ainiin, sanokaa vaan itkijäksi, mutta kertokaa samalla miten näihin asioihin voi ottaa kantaa ja/tai reagoida jotenkin toisin?

No, eihän siinä. Sellaista sattuu ja kun usein sattuu niin tottuu. Huomenna muuten tulee mun uus kone. Uus iMac, 27″ / 2,66GHz neliytiminen i5, 4GB muistoa, 4850 HD näytönohjus, teran pihvi ja jotain muuta paskaa. Eiköhän tolla pelaile taas jonkun aikaa.

Lauantaina alkaa Stadi HC:n osalta jatkosarjan vääntö. Vastassa on Helsingin Karhut, joka pitää majaansa Konalassa. Itse olen tuolloin Lahdessa mutta muuten kyllä täysin hengessä mukana. Tämän viikon urheilut ovat siis sunnuntaihin asti vapaaehtoisia. Eiköhän sitä tule perjantaina aamujäillä käytyä kuitenkin ja sunnuntaina taas Stadi HC:n normaali iltapuhde.

4 Responses to “Joulurauha päättyy, blogaaminen jatkuu”


  1. 1ile

    anna poikien pelata, välillä tulee turpaan…
    onhan noita muitakin kentällä nähty.

    http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=248

    Jääkiekkoliiton tunnuslause “KIEKKOA KAIKILLE!” kuvaa hyvin harrastejääkiekon henkeä.

  2. Juu, pelaahan tuo Markus Soneralla. Tosin kenttäpelaajana. Vois olla aika overkill veskarina. Enkä mä sillä tarkoittanutkaan että nää jätkät ei sais harrastaa jääkiekkoa. Mutta kun oikeesti näille koville jätkille on ihan omatkin sarjansa. Snadiliigat, Stadiliiga, Divisioonat jne. Kai ne sit vaan on poliiseja tai jotain.

    Emmäätiä, mua vaan vituttaa välillä ja kirjoittelen sen tänne. Nyt ei harmita itseasiassa eilinen tappio enää yhtään ja on vähän eri mielipiteet jo em. pelaajistakin. Mutta kuten olen jo aiemminkin moneen otteeseen todennut, en demppaile mitään vaan annan tulla tänne täydellä fiiliksellä.

    Niin ja onhan Markus tosiaan Soneralla töissä :-)

  3. 3Lasinilkka

    en tiedä olenko väärässä, mutta eihän aamun harrastesarjassa kai ole pakko olla mitään firmajengejä tai siis vain yritysten omaa henkilökuntaa? Jengit pelaa vaan niillä nimillä mutta mukanahan saa olla kuka tahansa, olihan mm. KKK myös mukana samassa sarjassa vielä viime vuonna. Yritysten SM-kisat ovat sitten erikseen.

    Omasta mielestäni on vain hyvä homma että nämä “starat” jaksavat tulla höntäsäilemään harrasteporukoihin. Jos ei muuten niin on ainakin kiva nähdä hyvä peliä läheltä…

  4. Ei tosiaankaan tarvitse olla saman firman porukkaa, vaikka firman nimissä pelattaisiinkin. Tätähän ei missään säännöissäkään tosiaan edellytetä. Mikä on ihan fiksuakin. Idealistisen tason kysymyshän tämä lähinnä onkin, eikä varsinainen ongelma.

    Ja on tuossa jälkimmäisessäkin lauseessa perää. Mä haluaisin kuitenkin aina voittaa ja nää paremmat pystyvät tekemään siitä äärimmäisen vaikeaa… ;-)

Comments are currently closed.