Archive for the 'Chilit' Category
Helmikuu 5th, 2010 by Jiri
Niin. Sain tämän tosiaan pelaamaan nyt kuten pitääkin, joten voinkin kirjoitella viimeaikaisista tapahtumista oikein tosissaan. Osasyynä sille etten ole pariin viikkoon päivittänyt on tälläkertaa se, että Stadi HC on pelannut helvetin hyvin. En ole siis halunnut murtaa taikaa. Syy-yhteys selviää viimeistään huomenna kun taas pelataan.
Uusi kone saapui ajallaan. Onhan tuo huikea laitos kertakaikkiaan. Speksit jo aiemmin luettelinkin joten tässä yhteydessä lienee paikallaan käyttökokemukset.
Odottelin kovasti että laitteesta löytyy jotain vikaa. Loppuvuodesta tuli tätä uutta mallia Applelta paljonkin ulos viallisena. Pääosin viat olivat näytössä, tässä tuloksia siitä: http://imac.squeaked.com/results.php Omassani ei testien perusteella aluksi ollut paljoakaan vikaa. Optinen asema naarmuttaa levyjä jos ne tunkee vinossa ja iSightissä on pari kuollutta pikseliä. Ei paha. Näytön välkkymistä ja räpsymistä esiintyi noin viikon käytön jälkeen yhtenä päivänä, muttei ole sen jälkeen näkynyt, vaikka olen aika paljon konetta pelaamalla kuormittanutkin. Toissapäivänä tuli vielä firmware-päivityskin tuohon näyttöön, joten uskon että se on nyt kunnossa.
En muista mainitsinko jo että hommasin Turo Järvisen gamewornin. Noh, sellainen kuitenkin tuli hommattua kun edellinen HIFK gw on jo neljän vuoden takaa. Hienon pelimiehen paita. Turo on ollut loukkaantumisensa ja toipumisensa jälkeen yksi IFK:n parhaita puolustavia hyökkääjiä. Olen tällä kaudella käynyt kaikissa IFK:n kotiotteluissa yhtä lukuunottamatta, jonka näin kuitenkin telkkarista. Taisin olla muka kipeenä tuolloin.
Jokatapauksessa, yhtä kaikki, Kimmo Kuhdan paluu oli mukava asia. Mies on nyt parissa viime ottelussa esittänyt selkeästi kenttäpelaajista parhaita otteita. Sähäkkää, terävää, taistelevaa ja aggressiivista peliä. Mies on selkeästi kunnossa. Viime IFK -visiitin ehtoopuolella ei tainnut olla. Ilmeisesti se aikanaan EHT Venäjäreissulla tullut loukkaantuminen jouduttiin parsimaan kahteen kertaan kuntoon. Kommenttejani ja keskusteltavaa IFK:n meiningistä voi lukea Jatkoajan Keskustelupalstalta, jossa viimeisimpänä kontribuutiona on tämä aivopieru: http://keskustelu.jatkoaika.com/showpost.php?p=3031265&postcount=1214
Kävin tuossa yksi ilta pelaamassa Gringojenkin kanssa yhden Jatkosarja A:n (alin jatkosarja) pelin. Ihan hyvin hoidettiin kahdeksallakin kenttäpelaajalla pointsit kotiin. Tein yhden maalin ja esiinnyin muutenkin edukseni.
Stadi HC:lla on mennyt helvetin hyvin AAA-jatkosarjassa. Listaan tähän pikaisesti tähän mennessä pelatut ottelut, kun en kaikissa ole ollut paikalla enkä kaikista kovasti muistakaan niin tällä kertaa varsinaiset raportit jäävät paikallaolleiden muistoihin.
HeKa – Stadi HC 2 – 7
En pelannut
Stadi HC – Red Wings 6 – 6
1+0 (2 pim)
Tasainen vääntö, josta ei lopulta löytynyt voittajaa lainkaan. Oma maali läpiajosta. Vedet korvista ja längistä sisään, ei sen kummempaa. Tärkeä maali jokatapauksessa. Ilman sitä oltais hävitty
Morrison – Stadi HC 4 – 7
1 + 1 (6 pim)
Erään tuomarin näytöstä alusta asti. Ihan käsittämättömiä vihellyksiä puolin ja toisin. Kaverilla ei ole minkäänlaista auktoriteettia tai käsitystä pelistä itsestään. Aika tehokkaasti onnistui tappamaan pelin, vaikka toisena tuomarina toiminut tuttavani yritti parhaansa mukaan saada peliä edes jotenkin raiteilleen. Yksi saamistani rangaistuksista oli ihan aiheellinen, mutta kaksi muuta olivat varsinaisia paraatipuhalluksia. Toinen tuli vartalotaklauksesta tilanteesta jossa luistelin keskialueella, vastustaja ajoi mua selkään ja kaatus itse… Ja toinen käytöksestä, kun katsomosta huudettiin kentälle…
Maalin sain tehtyä maalinedustaruuhkasta josta “harjasin” kiekon sisään. Stadi HC:n maalilla minut olisi vähintään skalpeerattu, mutta Morrisonin luukulla sain harjata ihan rauhassa. Hyvä taisteluvoitto jokatapauksessa ja tärkeät sarjapisteet taas meille.
Stadi HC – TmH 8 – 5
0 + 0 (0 pim)
Kiikaritehoista huolimatta ihan hyvä matsi, henkilökohtaisesti. Joukkueiden puolesta vähän harmittaa ja tuomareiden puolesta lähinnä säälittää. Puhaltamassa oli jälleen sama mikkihiiri kuin edellisessäkin ottelussa. Havaitsinkin äijän heti alussa ja ehdin varoittaa meidän pelaajiamme ettei kannata huudella yhtään-vitun-mitään sinne kentälle eikä muutenkaan ottaa vastustajaa yhtään enempää kuin tarpeeksi.
No eipä siinä kulunut aikaakaan kun tämä em. raitapaita saa oman agendansa tuotannon käyntiin ja kaksi joukkueellista marionetteja tanssii mukana. Vastustaja ei tainnut oikein missään vaiheessa tajuta ettei se tuomari ole tältä planeetalta eikä sillä ole aikomustakaan edistää pelin kulkua vaan viheltää jokaisesta tilanteesta jäähy, joka edes näyttää siltä että jotain saatetaan rikkoa. Linja oli varmaan hänen mielestään mallia “tiukka”. Mutta niin meidän (joka näiden tuomareiden palkanmaksun kustantaa, btw), kuin vastustajankin mielestä linja oli mallia “tappaa pelin” ja “mitä helvettiä?” + lisäksi meidän #3 totesi tuttuun tyyliin: “Ei voi olla TODELLISTA.”.
Oli se, totisinta totta. Maailman paskin tuomari, meidän pelissä, jälleen. Näiden kahden matsin kokemusten jälkeen Hiltunen on jumala. Noh, meille tuli sit ylivoimaa oikein urakalla ja niistä saatiin montakin tilannetta rakenneltua. Pelasin taas sentterinä siihen asti kun ketjuja jouduttiin ruuvaamaan uudestaan yhden miehen jätettyä kentän. Parit ihan asialliset kuviot saatiin järkättyä ja pari vetopaikkaakin oli, ei vaan uponnut.
Tulevat koitokset
Tällä viikolla on vielä jäljellä huominen Tavastia Suur+ – Stadi HC -ottelu, joka on ennakkoasetelmistaan selkeästi kovempi matsi kuin yksikään tähänastisista jatkosarjan otteluista. Hieman ennakkoja yritin haalia sieltä sun täältä. Vähän näyttäis siltä että tässä on useampikin tuttu kaveri Tavastia+ -joukkueesta. Heidän onnistunut hämäys, puutteelliset kotisivut ja epäselvä joukkueiden nimeämiskäytäntö kuitenkin estää joukkueen scouttaamisen muuten kuin päällisin puolin. Löysin Sorryn raportin heidän taistelustaan tämän joukkueen kanssa: http://www.sorryhockey.fi/ajankohtaista/statistics/ottelut_kausi_09-10/sorry_-_tavastia_suur+_5-7.html
Äkkiseltään katsottuna ei kannattaisi hirveästi lähteä juoksemaan näiden kanssa, vaan pyrkiä pelaamaan fiksusti omaa peliä kärsivällisesti puolustaen ja iskeä kun on paikka. Huomennahan se nähdään kuinka äijien käy. Kaikki peliin, 45min ja taululla on tulos.
Ensi viikko on jo aika rapea rykäisy, kun tiistaina pelataan Soneran kansa Poliiseja vastaan. Torstai-aamuna olen mukana KKK:n ystävyysottelussa PWC:tä vastaan ja lauantaina Team Pappa isännöi Stadi HC:ta. Sitten alkaakin Vancouverin olympialaiset ja reilun kahden viikon loma! Lomalla ajattelin lähinnä katsoa olympialaisia ja käydä Valkeakoskella pelaamassa Jatkoaika Winter Classic ’10 -ottelussa. Näistä tunnelmia sitten lähempänä.
Chilit
Kasvatuskausi on ihan mukavasti käynnissä. Suunnilleen puolet lajikkeista on jo itänyt ja pikkuhiljaa alan siirtämään niitä taimikasvatuksen piiriin. Taimia varten ajattelin rakentaa ns. Fogger -systeemin, jossa kasvien juuria ravitaan verkkoruukuissa eräänlaisella sumuttimella. Ultraääntä sumun tuottamiseen käyttävä laite muuttaa ravinneliemen hienoksi sumuksi, joka voitelee kasvien juuria sopivasti. Nähtäväksi jää miten tämä sitten lopulta onnistuu, mutta yrittää pitää ainakin. Tällä hetkellä mulla on ainakin ihan liian iso astia, jota on mahdotonta saada edes kahdella sumuttimella hoidettua. Yritän vielä tänään ehtiä käymään Bauhausissa pienemmän astian perässä.
Viereisessä kuvassa on tuollainen sumutin ämpärissä. Nuo Ledivalot kuuluvat sumuttimeen, mutta näissä kasvatustarkoituksissa ne lienee parasta peittää jollain. Palataan asiaan oikein kuvien kera jos/kun taas jossain vaiheessa jaksaa.
Tammikuu 13th, 2010 by Jiri
Hahhah, sainpas tästä Nuutinpäivästä hienon tekosyyn sille miksi blogi on ollu pari viikkoa hiljaa. No kato mä oon ollu hartaana, raittiina, vanhurskaana ihmisenä vielä ihan joulutunnelmissa. Niivvarmaajoo, itseasiassa olin töissä joulunpyhät, ja kun tässä on kohta kolme kuukautta ollut ilman tippaakaan alkoholia niin urheilukin on maistunut.
Mainittavimmat tapahtumat tässä parin viime viikon aikana on varmaan aamusarjan pörähtäminen käyntiin. Soneran kanssa ollaan jo pari matsia ehditty vetämään, vaihtelevin tuloksin. Palaan niihin vielä erikseen.
Ulkojäillä on tullut käytyä muutamassakin paikassa. Koivikossa Keravan Saviolla, Hiekkaharjussa, Tikkurilassa ja Leppävaarassakin. Helvetin hyvät kelit ollu sen suhteen kyllä. Mutta alkaa olla taas tuota jäätä tarjolla ihan näiden edustusjoukkueidenkin puolesta sen verran, että ulkojäät on sitten vaan bonuksia, jos ehtii.
Itseasiassa, aamujäät on nyt ollut siihen malliin pahasti, että en ole päässyt käymään KKK:n aamujäillä lainkaan, vaikkakin niistä vähintään kuntopohjan kannalta olisi kehittävä vaikutus. Taitoa ei enää hirveemmin voi kehitellä, mutta parhaiten on asioita tarttunut kyllä matkaan Reebokin aamujäiltä, jossa olen nyt käynyt joka viikko, ja varmaan tulen käymään kauden loppuun asti.
Stadi HC päätyi sitten syksyn esitysten perusteella ylimpään jatkosarjaan. Joukkueeseen tuli vielä yksi vahvistus, kun Jatkoaika HC:n riveissäkin esiintynyt “JMA” päätti liittyä mukaan. Tein hänelle tarjouksen josta hän ei voinut kieltäytyä. Näitä etuja ei saa muualta.
Chilit ovat lähteneet itämään kivasti. Viikonloppuna haen Lahdesta uuden kasvatuslaatikon, hyvissä ajoin. Ennen sen käyttöönottoa pitää rakentaa välikasvatusta varten pari aeroa. Ensi viikolla voisi hakea tarvikkeet noihin, ja samalla katsoa muutenkin kaikki tarvikkeet valmiiksi kasvatuskautta varten. Sähkölasku veti sellaisella märällä sukalla naamaan että täytyy hyödyntää kyllä ensi kesänä luonnonvaloa niin paljon kuin mahdollista. Jos sitä uskaltaisi sijoittaa toisen EBB:n parvekkeelle ja toisen olohuoneen valoikkunalle…
Sonera – Lemminkäinen 11 – 2
1+2 0 pim
Njoo, tässä oli kaikki kohdallaan. Meillä oli lähes paras mahdollinen miehitys, hyvä pelirytmi, asenne ja tahtotila kohdallaan. Tulos on sitten tuon mukaista. Pääsin itsekin maalin makuun heti vuoden ensimmäisessä sarjapelissä. Siitä b-pisteiden välistä sellainen puolihuolimaton längeistä sisään. Tärkeämpi maali minulle kuin joukkueelle. Tulihan kuitenkin laiteltua.
PoKi – Sonera ~10 - ~5
0+0 (2 pim)
Ok. En nyt muista lopputulosta eikä sitä ole vielä tulospalvelussakaan, mutta; Hävittiin. Paremmalle. No questions asked and no doubt about that. Ei siinä mitään. MUTTA… Kommentoikaa nyt te joka harrastekiekkoa itsekin harrastatte ja pelaatte ja seuraatte että kuuluuko tämmöiset kaverit HARRASTEsarjaan pelaamaan, ja vielä samaan joukkueeseen…
http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=38650
http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=22018
http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=42325
Eikä tuo viimeisenä mainittu edes todellakaan ole poliisi. Korkeintaan heidän asiakas. Tämä nyt on sikäli sivuseikka että 90% “firmajengeistä” on muutenkin vitullisia muukalaislegioonia ja täynnä “kaikkia muita”. Listalla ensimmäisenä mainittu on muuten samoissa joukkueissa pyörinyt eräiden Anssi Salmelan ja Petri Kontiolan kansssa.
Hesarin jätkät kertoivat tuosta diiva-Putkoesesta miten se oli pompotellut kiekkoa lavalla ja luistellut ympäri kenttää. Tänäänkin aloituksessa pyysi tuomarilta ettei aloittaisi vielä, koska hänen täytyi röyhtäistä. Onneksi en lähtenyt suotta mihinkään yliyönteihin. Voisi olla Stadi HC:n hommat vaarassa myöskin. Eikä oo välttämättä joukkueenjohtajan käytöstä sellainen. Vaikka kuinka kiukuttais. Meillä alkoi muillakin vähän hattu lämmetä tuon pellen kanssa mutta ei sen enempiä tällä kertaa. Jollain joukkueella ei välttämättä kasetti kestä ja voi sattua diivaa leukaan. Ei siinä paljon kiinnosta vaikka vastustajat olisivat poliiseja, hui. Joku voisi pestata riveihinsä jonkun mutantin repimään tuolta paskaläjältä pään irti. Tarjoaisin lounaan ilomielin.
Ainiin, sanokaa vaan itkijäksi, mutta kertokaa samalla miten näihin asioihin voi ottaa kantaa ja/tai reagoida jotenkin toisin?
No, eihän siinä. Sellaista sattuu ja kun usein sattuu niin tottuu. Huomenna muuten tulee mun uus kone. Uus iMac, 27″ / 2,66GHz neliytiminen i5, 4GB muistoa, 4850 HD näytönohjus, teran pihvi ja jotain muuta paskaa. Eiköhän tolla pelaile taas jonkun aikaa.
Lauantaina alkaa Stadi HC:n osalta jatkosarjan vääntö. Vastassa on Helsingin Karhut, joka pitää majaansa Konalassa. Itse olen tuolloin Lahdessa mutta muuten kyllä täysin hengessä mukana. Tämän viikon urheilut ovat siis sunnuntaihin asti vapaaehtoisia. Eiköhän sitä tule perjantaina aamujäillä käytyä kuitenkin ja sunnuntaina taas Stadi HC:n normaali iltapuhde.
Joulukuu 24th, 2009 by Jiri
Nimittäin chilien osalta. Laitoin itämään ensi kaudella kasvatettavat lajikkeet ja lista on seuraavanlainen:
- Aji Banana *
- Nattaly #
- Ulupica Large
- Lemon Drop #
- Sudden Death Habanero *
- Bonnet Bell F3 *
- CAP 220 *
- Jalapeño #
- Chili Brazil #1
- Champion #
- Cherqui
- Aji Amarillo *
- Trinidad Bush *
- Aji Cristal #
Lisäksi pari yllätyschiliä jotka Fatalii laittoi. En tiedä yhtään mitä niistä tulee. Kasvatus tapahtuu kahdessa EBB:ssä ja mullassa parvekkeella. Tähdellä merkityt ovat ykkösprioriteetilla ja päätyvät EBB-lootiin kunniapaikoille. Näiltä odotetaan satoa joulukuuhun asti. Risuaidalla merkityt ovat itse keräämiäni siemeniä.
Seuraavat urheilut sunnuntaina Stadi HC:n jäillä.
Lokakuu 23rd, 2009 by Jiri
HC Raja – Sonera 3 – 4
Joo, tosiaan. Käytiin tiistaina niistämässä Rajavartiolaitoksen pojilta kokonaisen yhden (1) maalin voitto. Paikkoja ei juuri enempään ollut, ja täydet sarjapisteet mukaan kuitenkin vierasvoiton myötä, niin kai siitä tyytyväinen voi olla. Omiin otteisiin olen toki aina tyytyväinen kun omissa ei soi silloin kun olen jäällä. Vielä vähän toipilaana ja melkeinkunnossa kun olin niin pelailin kolmantena sentterinä. Toki ihan yhtä paljon kuin muutkin, niin yli kuin alivoimaakin, mutta kiertäähän se kolmella vähän hitaammin.
Jokatapauksessa hyvä paluu jäille pitkän sairastelun jälkeen. Olin jo unohtanut sen fiiliksen kun on molemmat sieraimet auki ja ilma kulkee niinkuin pitääkin eikä mistään ahdista. Pelin jälkeen oli ihan tavallinen rento olo ja se kertoi omalla kielellään että aletaan olla taas treenikunnossa. Tuomarit tuntuivat olevan hieman kujalla kun omien sanojensa mukaan “viheltävät vain minkä näkevät” ja ovat selkä laidassa kiinni. Mun mielestä tuossa ei oikein mitään voi tapahtua näkymättömissä tai tuomarin takana… Nooh, ei tuossa niin mitään älyttömyyksiä ollut että niihin olisi erityisesti pitänyt tarttua. Ihan yhtä ammattilaisia tuomarit ja pelaajatkin.
Eilinen vedettiin ihan vaan lepoa ja hyvää ravintoa. Silppusin chilipensaitakin oikein huolella. Ne näyttävät nyt tältä: http://www.facebook.com/album.php?aid=117706&id=620118259&l=2f07813cfb
Vähän tuossa eilen venyttelin ja tunnustelin. Kyllä sitä huomas että oli pitkästä aikaa pelaamassa ollut. Täytyy nyt aloitella varovasti että pääsee hyvään kondikseen. Mulla on tässä duunista vielä loppuviikko päivystystä ja tuuraajat vähissä, joten saa nähdä miten sitä loppuviikon jääurheiluihin pääsee osallistumaan. Huomenna ja sunnuntaina olisi mahdollista Malmilla vähän pyörähdellä. Katsotaan nyt, tunnustellaan ja kuunnellaan kehoa.
Stadi HC – Noutajat 4 – 4
Päivän todellinen pommi tipahti taivaalta 22:15 kun alettiin vääntämään harrastesarjan ottelua Malmilla, Stadi HC:n kotiareenalla. Vieraat olivat saapuneet kaukaa idästä, oikein kahden maalivahdin voimin (*tirsk*) ja heti ensimmäisessä erässä olikin selvää että nämä kaverit eivät olleet tulleet ihan vaan neppailemaan. Noutajat löivät helvetillisen liekin pannuun ja pyssyttivät ensimmäisen erän 2-0 nimiinsä. Peli oli melko sekavaa ja erittäin aggressiivista molemmilta joukkueilta.
Itse sain jo toisessa vaihdossa jälleen kerran mailaa suuhun. Itseasiassa lähestulkoon samalla tavalla ja samantyyppisessä tilanteessa missä muutama vuosi sitten katkesi etuhammas. Tällä kertaa lähti vaan siivu tuosta katkenneen tilalle laitetusta tekarista ja ylähampaat menivät ylähuulen sisäpuolelta läpi. Visiirikin sai aika näyttävän naarmun. Rikkonut pelaaja sai 2min rangaistuksen… Soiko kellot? Jos ei soi niin ei hätää, minäpä soitan;
http://www.finhockey.fi/kilpailutoiminta/kilpailusaannot/saannot/?num=206877
Ylläolevan linkin takaa löytyy siis harrastesäännöt, ja sieltä löytyy kohta:
10.6. Korkealla mailalla pelaaminen
Jos pelaaja pelaa kiekkoa tai osuu vastustajaan korkealla mailalla, tuomitaan pieni rangaistus. Jos pelaaja osuu vastustajan kasvoihin korkealla mailalla, tuomitaan rikkoneelle pelaajalle iso rangaistus ja automaattinen pelirangaistus käytöksestä. Jos vastustaja loukkaantuu, tuomitaan ottelurangaistus (25 min).
Kävin ensimmäisellä erätauolla kertomassa mielipiteeni ja näyttämässä vammojani. Tuomari yritti ensin luistaa tilanteesta kertomalla saman vanhan vitsin “vihelletään vaan ne mitä nähdään”. No voi vittu onhan tuossa pöytäkirjassakin jo vihelletty korkeasta mailasta kakkonen ja todellakin osui kasvoihin ja kyllä loukkaantui. Tuomari myönsi vasta sitten virheensä ja sanoi että olis femma pitänyt antaa. Annoin asian olla kun kaveri myönsi virheensä. Tein VÄÄRIN. Kunniotin tuomaria joka ei kunnioittanut minua, joukkuettamme tai sääntöjä. Harmi etten pyytänyt huomautuskenttään mainintaa tuosta. Olisin voinut viedä sen nojalla asiaa eteenpäin ja järkätä sitten jollekin Noutajalle ottelurangaistuksen. Hyöty?
Noutajilla ei oikeastaan ollut yhtään enää niitä viime vuosilta tuttuja hiihtelijöitä ja holkkipolvia mukana, vaan joukkue oli kasattu melko lailla taitavista pelimiehistä. Lukemat olisivat varmaan voineet olla hieman erilaiset jos nämä taitavat kaverit eivät olisi sortuneet diivailuun, ylimääräiseen kikkailuun ja leveilyyn. Se oli meidän etu tänään.
Toiseen erään homma jo tasoittui selvästi ja se päättyikin 2-2. Iskettiin paikoista sisään, mutta valitettavasti nöyrryttiinkin kahdesti. Toinen maali johtui ihan omasta vaihtovirheestä ja sekoilusta. Toista en nyt tähän hätään muista, näyttäis joku ylivoimamaali olevan. Toiseenkin erään mahtui mukavasti tämän tuomarikaksikon sekoilua ja kusipäistä viheltämistä joka saatanan asiasta, suuntaan ja toiseen. Alussa tuli meille penaa joka paikasta ja lopussa taas Noutajille. Olihan siellä välissä ihan käsittämätöntä sikaa ja kohtuuttoman kovaa peliäkin, mutta ei noilla tuomareillakaan olleet kyllä kaikki inkkarit kanooteissaan heilläkään. Kahdella sanalla; järkyttävää paskaa.
Kolmas erä vietiin kovalla painostuksella ja muutaman Noutajajäähyn avulla. Itseasiassa kolme viimeistä maaliamme tehtiin ylivoimalla. 0-4 tilanteesta alkaneen kirimme 4-4 maali tuli 50sec ennen ottelun loppua. Itselläni oli vielä mukavahko paikka b-pisteen kaarelta laittaa voittomaali tauluun. Kohtuullisen hyvä laukaus viuhahti vain viitisen senttiä ylänurkasta ohitse. Siinä olis ollu tähtihetki… Noh, ens kerralla sitten.
Helvetillinen tsemppi kyllä ja usko omaan tekemiseen kun päästiin tuollaisesta sillasta vielä ylös ja tasoihin. Olen helvetin tyytyväinen joka jätkän asenteeseen ja moraaliin. Vaikka peli olikin yhtä helvettiä, lähinnä paskojen tuomareiden ja väkivaltaisten ja huitovien vastustajien ansiosta. Omasta mielestään olivat varmaan kovia ja hyviä. Mut vaikka on kuinka paskat tuomarit niin kertoohan nyt pöytäkirjakin jotain sentään edes; Pari korkeaa mailaa, neljä väkivaltaisuutta, pari kampitusta, estämisiä… Jäähyjä yhteensä 15kpl ja 38min. Harrastesarjassa. Vastustajan kunnioitus, missä pelaa?
Itseasiassa tuosta puuttuu vielä Noutaja #2:n 20min PRK (pelirangaistus käytöksestä). Kolmesta pienestä rangaistuksesta (2min) pitäisi tulla automaattisesti PRK, muta pöytäkirjan mukaan kaverin on annettu ottaa 4 kpl 2 min jäähyjä. Meidän #3 sai kolmannen kakkosensa sekunti ennen ottelun loppua ja pöytäkirjassa on lisäksi melkein oikein hänen seuraava rangaistus. On merkitty 10min käytösrangaistus, vaikka tosiasiassa PRK olisi ollut oikein. Ei mennyt kovin vahvasti ei.
Väärin tuomittuja ainakin puolet jäähyistä. Loput on vaan paskojen vihelysten paskoja paikkailuita paskoilta tuomareilta. Itsekin muuten istuin yhden kakkosen kun vahingossa katsoin yhtä niiden isointa jätkää päin ja se kaatui paineaallosta…
Öitä.
Elokuu 17th, 2009 by Jiri
Joo, vähän meinas taas unohtua päivittää blogiakin tässä. Ollut taas kaikenlaista. Mistähän aloittaisi…
Noh, päästiinhän me sitten mukaan siihen Assemblyjen futisturnaukseenkin. Olin vapaaehtoisesti maalivahtina ja teinpä yhden hienon maalinkin. Potkaisin maalipotkusta tolpan kautta sisään. Kenttä oli melko lyhyt. Ehkä 30m tai jotain. Assyilla oltiin sitten vielä vähän poikien kanssa pyörimässä mutta ei sen kummempia.
Lauantaina oli ensimmäinen mahdollisuus nähdä HIFK:n uutta miehistöä tositoimissa. Oltiin kaveriporukalla Tikkurilassa katsomassa tuota HIFK – TPS -ottelua, mutta eihän sieltä muuta tullut kuin kiikarit taululle. Rankkarilotossa sitten TPS vei ottelun. Eipä juurikaan mainittavaa tuosta. Paitsi että Valtanen lupasi että HIFK:n nettisivuille tehdään jotain ja pian. Hyvä näin.
Viime maanantaina aamujäillä. Ihan normaali meininki. Ei erikoisempaa. Edelleen sitä mieltä että pitäis tehdä muutakin kuin käydä jäillä. En sitten saanut kuitenkaan koko viikolla aikaan mitään muuta kuin idean mennä myös perjantain aamujäille.
Paitsi, että, keskiviikkona kokoontui Stadi HC kesän jälkeen ensimmäistä kertaa yhdessä jäälle. Ja vauhtia riitti. Helvetti sentään että äijät on kovassa kunnossa. Koko kesä on treenattu huolella ja sen näki jäällä. Ensi viikolla alkaa Stadi HC:n vakiovuorot taas rullaamaan, mut kyl tää oli niin valmis nippu jo että ei haittaa vaikka alkais jo sarjapelitkin!
Torstaina iltasella meni sitten Nicolen keikalla niin myöhään että perjantaiaamun herääminen jäi haaveeksi. Perjantaina aamujäät jäi sitten väliin. Viikonlopulle oli tosin vielä yksi aktiviteetti suunnitteilla…
… Ja lauantaina lähdettiinkin sitten heti aamusta kohti Lahtea. Siellä tapahtumana Ultimate 2009 – Eli Chiliyhdistyksen vuosikokous ja tapahtuma. Huikea setti. Tuli syötyä kaikenlaista ja maistettua vaikka mitä. Paikalla oli Penan pakettiauto, jonka kylkiovesta myytiin erittäin edullisesti tuoreita chilejä. Tulihan noita otettua muutama säkillinen kotiinkin asti.

Paikalla oli kaikenlaista ohjelmaa. Mm. pari erinomaista ruokailua joista mieleen jäi erityisesti St. Agur -sinihomejuusto ja Chiligouda. Lisäksi voitettiin Megazonessa tiimikilpailu ja itse olin kaikista paras yksittäinen sotija. En edes tykkää Megazonesta mutta menin mukaan kuitenkin

Paljon tuli uusia tuttuja ja juttuja. Aji Inferno piti lisäksi hienon esitelmän, josta sateli kehuja koko loppuillan. Kohtuullisen hurjaksi meno äityi vasta illan päätteeksi kun ensin mittailtiin kestävyyttä melko tulisten ja supertulisten cocktaileilla. Voittaja veti yli puoli kiloa näitä värikkäitä seoksia. Mukana mm. Sudden Deathia, Jalapeñoja, Lemon Dropeja…
Tänään tuli oltua vielä aamujäillä ja siellä meni ihan mukavasti. Alkaa pikkuhiljaa kuntopohjaa karttumaan ja kehittymään. Nyt alkava päivystysviikko mahdollistaa lisäksi töihin liikkumisen fillarilla, jota ajattelin toteuttaa ainakin huomenna. Toinenkin päivä loppuviikosta voisi olla hyvä hyödyntää fillaroimalla töihin.
Huomenna olisi jäävuoro Konalassa, mutta sikäli kun on päivystys päällä ja täytyy hoitaa tuuraaja niin voi olla että järkkään sen tuuraajan vain 18:30 – 21:00 ajaksi ja käyn katsomasssa Tikkurilassa HIFK – Lukko -ottelun.

Ainiin, kävin muuten One1More Sportsin synttäreillä tuossa. Sieltä tarttui kohtuu edullisesti lätkäkamaa mukaan. Hanskat oli 5€ / pari. Erkat 1€ / rulla ja hikipaidat 1€ / kpl… Ei huono.

Tuli ostettua autokin tuossa.

Wii:lle hommasin Motion+ -lisäpalikat.

Chileillä menee vahvasti! Tällä viikolla on tulossa 3 x EBB lisää, jotta saan vähän tilaa tuonne laatikkoon. Alkaa olla jo aika reilusti nuppuja näissä isommissa. Ei varmaan mene enää montaa päivää kun puskee kukat.

Tässä tätä Naga Morichia on. Tämmöisenä näitä saa hyvin varustelluista ruokakaupoista ihan.
Kesäkuu 30th, 2009 by Jiri
Väliviikko oli ja meni. Oli kyllä todellinen väliviikko, en nimittäin tehnyt yhtään mitään. Liikunnallista siis. Kastelin toki chilejä ja tulihan siinä samalla marinoitua itsensäkin… Huolella.
Alkuviikko meni reissussa Lappeenrannassa ja loppuviikko Tuska-festareilla Helsingissä. Hauskaa oli ja mukavaa. Mutta nyt on pakko palata arkeen ja alkaa taas keräämään niitä käpyjä siihen koriin. Maanantai meni täysin hämärän rajamailla ja viime yö oli se haukien ja kalmareiden paraati. Hikoilin varmaan 5 litraa.
Tänään sain elämänsyrjästä kiinni kun päätin lähteä ulos vaikka väkisin. Kävin Tapanilassa China Manissa syömässä erinomaista ruokaa ja sain siitä homman käyntiin. Pari tuntia kotosalla pelaillen ja keräillen sain voimia lähteä jopa futaamaan.
Fillarilla Siltamäkeen 6km, siellä 1,5h futista ja 7km takaisin. Kiersin vähän eri reittiä takaisin tullessa. 1534 kcal polteltua ja torjuinpa yhden laukauksen peukalolla. Nyt on kynsi ihan sininen ja Xboxin pelaaminen on tuskaista :-/
Huomenna pitäisi lähteä Kangasalle Jatkoaika Winter Classic -porukan höntsäjäille. En oo kyllä missään ihan parhaassa iskussa, mutta pakkohan sinne on mennä kun sitä on tullut tässä jo kuukausi suunniteltua. Mikäpä tässä kesälomalla on käydä vähän kauempanakin jäillä. Kesän viimeiset jäät kuitenkin.
Täytyy lisäksi päivitellä tuota chilisivua. On jäänyt vähän päivittely varjoon… Kävin kuitenkin ostamassa jo vesiviljelyä varten tarvikkeita ja huomenna haen loputkin tavarat ja toivottavasti ehdin siirtää jo muutamia kasveja vesiviljelyn piiriin.
Kesäkuu 18th, 2009 by Jiri
Vaan ei viimeiset kuitenkaan. Vielä on yksi (1) jäävuoro jäljellä ennen kuin tämä kausi on ohi. 1. Heinäkuuta Kangasalan jäähallissa nimittäin olis tarkoitus pelailla Jatkoajan jätkien kanssa yhdet kesähöntsät. Vähän ne ihmettelee kun meikä lentää luistimilla niin vitusti…
No joo. Kohta alkaa sitten intervalliharjoitukset ja muut. Fillari tuli taas huollosta kotiin ja uusi sykemittarikin tuntuu neuvottelevan pyörän kanssa mukavasti. Tästä on hyvä jatkaa. Huomenna katsomaan chilikamat ja perjantaina oikein ostamaan… Palaamme asiaan…
Kesäkuu 2nd, 2009 by Jiri
Wow!

Tosiaan. Fataliilta tuli tänään paketti. Kaikki 12 siemenpussia, mitkä tilasinkin. Lisäksi muutama tuore Aji Cristal (jumalauta miten hyvää), Devil’s Dust -chilijauhetta ja Smoky Magic -savuchilijauhetta. Lisäksi vielä muutama pussi Kiukkua. Uusi suosikkikaramellini. Luulin etten syö karkkia… Piti vaan löytää se oikea. Isot kiitokset Fataliille tästä paketista. Et tiedäkään kuinka ison potkun sain taas kerran eteenpäin
Laitoin sitten loputkin kivivillakuutiot itämään noilla siemenillä jotka tänään sain. Nyt on siis yhteensä 60 kuutiota kehittämässä taimea. Topfieldin digiboksi tuossa itämislaatikon alla tarjoaa juuri sopivan (27-29°C) lämmön itämiselle. Joten nyt vaan odotellaan.
Fataliilta tuli tänään seuraavia lajeja, joita laitoin 2 / kuutio, eli yhteensä 24 siementä 12 kuutioon;
- Cascabel / Capsicum annuum
- De Arbol / Capsicum annuum
- Hungarian Hot Cherry / Capsicum annuum
- Criolla Sella / Capsicum baccatum
- Inca Red Drop / Capsicum baccatum
- PI 370004 / Capsicum baccatum
- CGN 22871 / Capsicum baccatum
- Criolla Sella / Capsicum baccatum
- C01172 / Capsicum baccatum
- Pepper Pen / Capsicum baccatum
- Lemon Drop / Capsicum baccatum
- Naga Morich / Capsicum chinense
- 7 Pod Strain #2 / Capiscum chinense
Ennestään mulla oli jo;
- Paprika / Capsicum annuum
- Turbo Pube / Capsicum pubescens
- Aji Cristal / Capsicum baccatum
- Ulupica / Capsicum cardenasii var. pendulum
- Pink Habanero / Capiscum chinense
- Cayenne / Capsicum annuum




Saa nähdä miten nuo tuosta lähtee. Tarkoitus olisi siirtää sitten taimia vesiviljelyn piiriin aikanaan… Katsotaan nyt miten nää lähtee ja palataan siihen sitten.
Kesätreeni lähti pienen alkusekoilun jälkeen tänään käyntiin. Korvasin juoksulenkin 1,5h futiksella, joka varmasti oli aerobisesti yhtä raskas kuin tasapaksu lenkki. Huomenna on punttisalia aamusta ja torstaina pikku futailun jälkeen kesäjäille. Loppuviikolle jää vielä yksi kuntosali ja ensimmäinen kesätreeniviikko olisi paketissa.
Ensi yönä pelataan taas NHL:n pudotuspelejä, mutta en todellakaan aio tänä yönä munata ja valvoa koko paskaa. Otan ajastimella homman talteen ja siirrän aamulla koneelle. Katselen sitten duunissa aamupäivällä koko matsin, se on mun plani
Toukokuu 31st, 2009 by Jiri
Tämän päivän urheilusuorite oli 1h 15min lenkki auringonpaahteessa painoliivien kera. Noiden liivien avulla saa sykettä mukavasti just sen muutaman pykälän lisää ettei tarvitse alkaa pikakävelijäksi. Hölkätessä menee jo rasvanpolttoalueen yli. Jokatapauksessa hyvä rasvanpoltto jälleen. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi viikolla käynnistyvää kesätreeniä.
Tosiaan. Kesätreeni pyörähtää käyntiin heti ensi viikolla, ja huomenna on ohjelmassa peruslenkki iltasella. Todennäköisesti juoksemalla tuossa jokivarressa, jossa normaalisti tulee käveltyä. Tuo kävelemäni 10km peruslenkki on varmaan ajan puolesta juostenkin ihan asiallinen treenilenkki. Lähdetään huomenna kartoittamaan sitä.
Niin, ja noita chilejä tuli nyt alettua sitten vihdoin kasvattamaan. Timo sitä on jo vuoden verran painostanut ja olen toki aihetta kovasti seurannut. Nyt sitten ensimmäiset siemenet kylvetty eilen ja huomenna pitäisi tulla vielä Fataliilta pari pussillista lisää. Täytyy koittaa tasaisin väliajoin raportoida noistakin. Aika hauskaa hommaahan tuo on, ja lopulta palkitsevaakin kun saa maistella omia chilejä.
Suunnitelmissa on jatkaa taimien kasvatusta sitten vesiviljelyn merkeissä. Laitteistosta ei vielä ole täyttä varmuutta, mutta tässä on vielä hyvää aikaa kehitellä ja konsultoida vanhempia chilipäitä